Uusi 20 euron seteli otetaan käyttöön tänään
- Uusia 20 euron seteleitä aletaan tänään laskea liikkeeseen.
- Uusien turvatekijöiden ansiosta seteleitä on entistä vaikeampi väärentää.
- Eurojärjestelmä on tarjonnut tukea setelinkäsittelylaitteiden valmistajille ja toimittajille helpottaakseen laitteiden päivittämistä tunnistamaan uuden setelin.
Tänään otetaan käyttöön uusi 20 euron seteli. Uuden sarjan 5 ja 10 euron setelit ovat jo olleet käytössä jonkin aikaa. Myös 20 euron setelin ulkoasua ja väritystä on uudistettu. Uutena turvatekijänä on hologramminauhan yläosan läpikuultava kasvokuvaikkuna. Valoa vasten ikkunaan ilmestyvät kreikkalaisesta mytologiasta tutun Europa-neidon kasvot, jotka näkyvät setelin kummaltakin puolelta. Sama kasvokuva on myös vesileimassa. Vesileiman alla hohtavanvihreässä numerossa näkyy valojuova, joka liikkuu kallisteltaessa ylös ja alas, kuten jo uusissa 5 ja 10 euron seteleissä.
Uuden setelin turvatekijöiden tarkastamisesta on tehty video, joka on saatavana 23:lla Euroopan unionin kielellä. Osoitteessa www.uudet-eurosetelit.eu on useita muitakin käteiseen liittyviä videoita, ja siellä voi tutustua seteleihin monin tavoin, esimerkiksi Euro Cash Academy ‑verkkosovelluksen avulla.
Myös ensimmäisen sarjan setelit ovat edelleen laillisia maksuvälineitä, mutta ne vedetään vähitellen pois käytöstä.
Eurojärjestelmä on tarjonnut tukea eurooppalaisille rahankäsittelyalan liitoille, setelinkäsittelylaitteiden valmistajille ja muille yhteistyökumppaneille, jotta uuden setelin käyttöönottoon on voitu valmistautua päivittämällä laitteet hyvissä ajoin. Noin 15 % euroalueen vähittäiskaupoista käyttää setelien aitouden tarkastamiseen laitteita.
Tänään alkaa myös euroalueella asuville 9–12-vuotiaille lapsille suunnattu Euro Run ‑kilpailu. Verkkosivuilta löytyvässä kilpailussa pelaajat etenevät tasolta toiselle vastaamalla helppoihin euroseteleitä ja -kolikoita koskeviin kysymyksiin ja selviämällä esteistä. Pelin aikana kerätään pisteitä. Sata eniten pisteitä kerännyttä pelaajaa voittaa kaiverruksella varustettuun kehykseen upotetun uuden 20 euron setelin. Kilpailuun voi osallistua 25.2.2016 asti.
Tiedotusvälineiden kysymyksiin vastaa Eva Taylor puhelinnumerossa +49 69 1344 7162
Euroopan keskuspankki
Viestinnän pääosasto
- Sonnemannstrasse 20
- 60314 Frankfurt am Main, Germany
- +49 69 1344 7455
- [email protected].
Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.
Yhteystiedot medialle